Hallituksen työllisyystoimet ovat menneet pahasti pieleen

💥 KANNANOTTO 7.10.2025

SUOLAHDEN TYÖTTÖMÄT RY: Hallituksen työllisyystoimet ovat menneet pahasti pieleen

Talouskuripolitiikka on aikansa elänyt. Maailmalla ja Euroopassa, Kreikkaa myöten, on jo nähty mitä leikkauspolitiikka tekee — se kasvattaa eriarvoisuutta, lisää työttömyyttä ja romuttaa luottamuksen tulevaisuuteen.
Mutta Suomi, pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallimaa, marssii nyt vastavirtaan.

Nykyinen hallitus on pitänyt huolen siitä, että leikkausten ja kuripolitiikan seurauksena työttömyys kasvaa, pitkäaikaistyöttömyys pahenee ja yrityksiä kaatuu. Lupaus sadastatuhannesta uudesta työpaikasta on jäänyt pelkäksi juhlapuheeksi – todellisuudessa työttömyys on ennätyslukemissa.

Nyt hallitus haluaa vielä enemmän: sitoa myös tulevat hallitukset samaan kuripolitiikkaan niin kutsutulla velkajarrulla. Tämä tarkoittaa, että leikkaukset ja heikennykset jatkuisivat hallituskaudesta toiseen, vaikka ihmiset jo nyt elävät äärirajoilla.

Viimeisin isku on toimeentulotuen “uudistus”, jossa perusturvasta on tehty väline ihmisten painostamiseen palkkatyöhön tai koulutukseen. Toimeentulon tehtävä ei ole aktivoida, vaan turvata ihmisarvoinen elämä – se on perustuslaillinen ja ihmisoikeudellinen velvollisuus. Kun turvaverkko revitään rikki, ongelmat kasautuvat ja inhimillinen hätä kasvaa.

Me Suolahden työttömät ry sanomme: nyt riittää.

👉 Puretaan luukulta toiselle pompottamisen järjestelmä.
👉 Lopetetaan pakkoaktivointi ja siirrytään kohti perustuloa.
👉 Jaetaan työtä tasaisemmin, lyhennetään työaikaa ilman palkanalennuksia.
👉 Tehdään progressiivisesta verotuksesta väline eriarvoisuuden vähentämiseen.
👉 Nostetaan ostovoimaa, jotta talouden pyörät oikeasti pyörivät.
👉 Vaihdetaan mittarit – BKT ei mittaa hyvinvointia, vaan tarvitaan kestävän kehityksen ja ihmisen hyvinvoinnin mittareita.

Leikkauspolitiikka ei rakenna Suomea.
Ihmisten hyvinvointi, tasa-arvo ja osallisuus rakentavat.

– Suolahden Työttömät ry
“Työ, ihmisarvo ja yhteisö kuuluvat kaikille.”